lauantai 24. syyskuuta 2016

Töks töks, kun töksähtelee taas sipuleiden kanssa

Tsinnioita ja pienet tummat täplät taustalla
ovat 'Black Boy' -ruiskukkia. 

Alku sujui niin jouhevasti kuin olla ja saattaa. Ehdin jo iloita, että tänä vuonnapa kukkasipuleiden istuttaminen sujuisi kerrankin kuin tanssi. Yli puolet menikin joutuisasti maan uumeniin, kunnes jokasyksyinen ilmiö koitti taas. Helppohan niitä kukkasipuleita on hommata, mutta toista se on istuttamisen kanssa... Lorvikatarri iski näet jälleen. Ei ollut yllätys.

Mä sitten niiiiiin tykkään kosmoskukista! 

Toivon, että koirani laittaisi vielä puutarhatuijotteluvaihteen päälle. Tiedän, mikä katse merkitsee ruokaa, mikä tuijotus tarkoittaa koirankeksiä, mikä luuta ja mikä tarkoittaa lenkille lähtemistä. Tiedän, milloin koristetyyny pitää sohvalla asettaa toisen päälle, jotta hän voi hypätä pinon päälle nukkumaan. Tunnistan myös, mikä katse tarkoittaa: "nyt-akka-pitäis-mennä-pihalle-puuhastelemaan-eikä-maata-siinä-sohvalla-koko-päivää-onko-selvä".

Tähkäkissanminttu 'Blue Moon'

Harmi vaan, että nyt ilmojen kylmennettyä koirani ei puutarhatuijottelua harrasta. Hänkin on vähän kylmänarkaa sorttia.

Ruusumalva

Onhan päivä vielä huomennakin, eikä varastossa ole odottamassa mitenkään epätoivoisen suuri määrä kukkasipuleita. Ehkä se siitä. Nyt vaan vielä kädet ristiin, että pienet pasuunat sekä pelargonit kestäisivät vielä ensi yön terassilla. Lupasin itselleni, että huomenna siirrän ne talviteloille. Meinaan, jos silloin vielä sattuu olemaan jotain siirrettävää.  

Happomarja 'Admiration'

Ihmeen hyvin on sentään vielä syyskuussakin ollut kukkijoita. Olen siitä kiitollinen.

Etelänruusuruohot ja kaliforniantuliunikot
 vaeltavat justiinsa, minne tahtovat. 

Keltatörmäkukat ovat joskus lokakuussakin
olleet ihan skarppeina.

Sen kerran, kun mieheni jonkun taimen ostaa,
olen heti tuomitsemassa: "Juu, ei tuu pärjään näillä lakeuksilla".
Niin vaan hän istutti kärhön 'Marie Boisselot' viime vuonna
ja siinähän tuo nyt kukkii. :) 

Maksaruoho 'Stardust'

Salkoruusukin jaksaa, jaksaa ja jaksaa. 

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille. Toivottavasti olette jaksaneet olla minua reippaampia puutarhureita! 

 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Haahuiluksi meni


Eilen suuntasin iltapäivällä pihalle vakaana aikomuksenani saada kaikki loput myskisalvian taimet istutettua. Kaippa niitä alkuun muutaman ihan oikeasti istutinkin.


Sitten tuli mieleen maariankellot. Niitähän pitäisi istuttaa myös. Hain terassilla olevasta minikasvarista maariankellotaimia ja istutin niistä muutaman maahan.


Tulikin muuten mieleen edellisenä päivänä istuttamani ja jakamani taimet. Nehän kannattaisi tietysti taas kastella.


Ai niin, se yksi pionikin on ollut ruukussaan iät ja ajat. Se pitää istuttaa. Kappas. Tuossa onkin sen näköinen jättipoimulehti, että se pitää nyt ehdottomasti jakaa ja istuttaa jakopalat uusille kasvupaikoilleen.


Jättipoimulehden juuripaakuusta tippui maahan joitain pikkusipuleita. Ne piti tunkea takaisin mullan uumeniin.


Tämän kaiken väliin, kun lisätään epämääräistä tallustelua kameran kanssa, niin lopputulos on helposti arvattavissa.


Myskisalvian taimia on edelleen istuttamatta...


Sellaista puutarhurin elämä on. Tämän postauksen kuvat ovat muistoja eiliseltä haahuilupäivältä.



tiistai 30. elokuuta 2016

Elokuun mietteitä

Onneksi myskimalvat ovat siementäneet
ja siten jatkaneet eloaan talven jälkeen. 

Postaus täyttyy kukkakuvilla, joiden yhteinen nimittäjä on elokuu. Kuvat on otettu pitkin poikin elokuuta, älkää siis vaan kuvitelko, että täällä enää olisi näin kukoistavaa. Elokuun alussa oli vielä jotenkin ryhdikästä menoa. Nyt on koittanut ränsistymisvaihe, jota uskallan jo syksyksi nimittää. Loppukesä taitaa silti olla kaikkein kukkarunsain vaihe pihallamme. Ainakin kertyneiden valokuvien määrästä päätellen.

Monarda 'Schneewittchen'. Tähän olen ihastunut. 

Toissapäivänä nostin petunia-amppelit alas. Lauantain tuulten ryöpytysten jälkeen niistä ei ollut enää silmäniloa, eikä minulla sitä paitsi muutenkaan ollut enää minkäänlaisia haluja alkaa elvyttää niitä. Kesä meni jo. En jaksa teeskennellä.

Puutarhassa olen jatkanut perennojen siirtelyjä ja parina iltana kitkenyt ranskantulikukan poikasia pois etupihan hiekkapenkistä. Niitähän riittää. Itikoiden kanssa meinaa tosin mennä välillä hermot. Niillä tuntuu olevan pitkä puutarhakausi tänä vuonna. En muista, että niitä vastaan olisi enää syksyllä tarvinnut ihan näin ahkerasti tapella.

Kesäpäivänhattuja ja iisoja.

Viime viikolla sain tilattua kukkasipulit Hollannista. Tilasin valtaosin erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneita. Ajattelin niiden ehkä helpommin jäävän kukkapenkeissä myöhemmin perennojen alle. Ovathan kasvitieteelliset tulppaanit muutenkin helppohoitoisia ja yleensä monivuotinen ilo. 

"Tavallisia", hätkähdyttävän kauniita tulppaaneja tilasin vain yhtä lajia. Voi olla, että vielä keväällä itken ja kadun, kun en haalinutkaan wow-efektin aikaansaavia tulppaaneja kuten yleensä. Yritän pysyä edes jotenkin tulppaanibudjetissa, joten nyt täytyy parhaansa mukaan koettaa vältellä kauppojen kukkasipulimyyntejä. 

Yrtti-iiso 'Aurea'

Perjantaina lapsuusystäväni kävi hakemassa siemenistä kasvattamiani akileijan taimia. Aluksi meinasin, etten kaiva hänelle mitään perennoja kotiin viemisiksi, kun meillä kuitenkin niitä sattumakotiloita on. Ystäväni totesi, että niin on heilläkin, joten akileijojen lisäksi hän sai paljon muitakin kasveja mukaansa.


Lakritsi-iisoakin on vielä vähän jäljellä, jos meinaan
 oikein tarkkaan  tähystelee. 

Omenoiden ylitarjonta on yksi varma merkki kesän päättymisestä. Naapuri toi yksi päivä valkeita kuulaita pussillisen. Sanoi, että niitä saa sitten hakea lisääkin. Eilen osa omenoista päätyi omenapiirakkaan. Samoin isäni koitti viikonloppuna tuputtaa omenoita mukaani, mutta en huolinut, koska edellisetkin olivat vielä syömättä. Meillä ei omenapuita olekaan, hyvin tuntuisi omenoita riittävän muutenkin, niin monet ovat omenasatonsa kanssa ihmeissään. Vaikka onhan siinä tietysti aivan oma tunnelmansa, kun voi poimia omenoita ihan omasta puusta.

Itsekylväytyneitä kosmoskukkia. 

Mielessäni on alkanut jo ahkerasti pyöriä ajatukset ensi kevään kylvöistä. Mitähän yksivuotisia kukkia silloin kasvattaisikaan..? Ainakin nyt ollut koristemaissi ja sirokesäkynttilä mielessä.

Aikaa on vielä niin paljon, että suunnitelmat ehtivät vaihtua moneen kertaan. Haaveilu. Se on oikeastaan ihan parasta tässä harrastuksessa.

Rantakukkanoro. Taustalla amurinneilikkaa.

Jonkinlainen jättimalva. 

Balkaninmalvasta on tullut vuodessa
valtava pehko. 

Värimintut 'Scneewittchen', 'Pink Supreme' ja taaimpana
syyshohdekukka 'Moerheim Beauty'.

Syyshohdekukka 'Rubinzwerg'. 

Vuorikaunokki. Taustalla rantatädykettä. 

Iki-ihana vuorikaunokki on jälleen nostanut kukkapenkissä päätään. Olen saanut sen pysymään kurissa, kun olen aina ns. suurena kitkentäpäivänä 18.6. kaivanut sen juuria mahdollisimman tehokkaasti ylös. Silti pakko myöntää, ettei kasvin kaunista sineä voi muuta kuin ihailla. Olin jopa ihan mielissäni, kun se näin loppukesällä yllätti parilla kukalla.

Tosin eihän siitä pitkää aikaa ole, kun julistin ottavani rennomman asenteen puutarhurointiin ja ahkerasti leviävät perennat levitköön rauhassa (juu, taas tällä hetkellä ollaan tätä mieltä). Vuorikaunokki esimerkiksi saa minun puolesta taas levitäkin. Ei se ole mikään rumilus ja tykkääväthän kaikki pörriäiset siitä yli kaiken.

Oranssikeltano. Kasvi, jonka kanssa ei auta
paljon pelleillä.
 

Mutta, mutta, mutta.... Jokin poikkeus on silti oltava. Olen ollut aina sitä mieltä, että ihmisen olisi hyvä oppia myös toisten virheistä, ettei tarvitsisi ihan niitä kaikkia tehdä itse, joten varoituksen sana kasvista nimeltä oranssikeltano. Älkää vaan olko yhtä hölmöjä kuin minä!

Oranssikeltano on lievästi ilmaistuna kova leviämään. Olin aivan järkyttynyt, miten laajan alueen se oli valloittanut kukkapenkissä, ja eihän tuo mokoma ole edes kovin hääppöisen näköinen. Se on hauska toisten kasvien seassa, mutta oranssikeltanolla ei vaikuta olevan kovin sosiaalinen luonne. Paitsi että se leviää, niin se myöskin tukahduttaa ja tikahduttaa kaikki muut kasvit alleen.

Oikea paikka kyseiselle kasville olisi todennäköisesti jokin rutikuiva kivikkorinne, nimittäin vähääkään muhevammassa mullassa kasvi ottaa vallan ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

No, oppia ikä kaikki. Taas jälleen kerran.