tiistai 3. tammikuuta 2017

Sinilaukka 'Forelock'


Edullisen tarjoushinnan houkuttelemana sorruin ostamaan viime hetken kukkasipuleita Korpikankaalta runsas vuosi sitten. Joukossa oli sinilaukka 'Forelock'. Sinilaukasta minulle tulee mieleen pienet, siniset kukinnot, mutta tämä on erilainen tapaus.


Mielenkiintoni ukko- ja jättilaukkoja kohtaan on vuosien varrella laantunut. En pidä valtavista lehdistä, jotka alkavat kuihtua jo ennen kuin kasvi edes kukkii. Luulen kuitenkin, että laukoilla on ollut jotain osallisuutta siinä, että kukkapenkkini ovat ainakin tähän mennessä säästyneet myyrien tihutöiltä, vaikka varmaa on että myyriä liikuskelee runsaasti täälläkin.


Istutin Forelock-laukat vaaleanpunaisen malvan liepeille. Parhaimmillaan tietysti tämäkin kasvi olisi, jos sitä olisi istuttaa oikein runsain mitoin, nyt se jäi muutamaan hassuun sipuliin.


Jos verrataan vaikka ukkolaukkaan, niin tämän sinilaukan kukinto ei ole lähellekään samaa kokoluokkaa. Kukkavarrelle kertyy korkeutta runsaat puolimetriä, mutta olisikohan Forelockin kukkapallero halkaisijaltaan enintään viisi senttiä. Erikoista kukassa on sen "otsatukka", joka alkaa vähitellen vihertää, kunnes koko pallukka on vaaleanvihreä, tai pikemminkin yhtä ja samaa siemenkotaa.


Tällä laukalla on se hyvä puoli, että lehdet ovat kapeat. Niihin ei kiinnitä huomiota missään vaiheessa. Toinen hyvä puoli on se, että ainakin minun mielestäni kuihtuneet kukat näyttivät kivoilta kukkakimpuissa. Pari leikkasin maljakkoon, itseasiassa kierrätin niitä parissakin eri kukkakimpussa ja pari jätin kukkapenkkiin talventörröttäjiksi.



PS. En tiedä, mitä tämän blogin suhteen tekisin. Olisi helppo sanoa, että vauva on vienyt ajan bloggaamiselta, mutta se ei ole totta. Uskon vakaasti ihmisellä olevan aina aikaa niille asioille,
joita hän pitää itselleen tärkeänä. Pimeyden myötä puutarhainnostukseni on laantunut, mutta ehkäpä se sieltä taas lisääntyvän valon myötä pikkuhiljaa nostaa päätään. 

Siemenkatalogeja on jo kovasti tutkittu, ja suunnitelmat tulevan kevään ja kesän suhteen ovat sitä myöten käynnissä. 💪

Ongelma  tosin on sama kuin joka ainoa vuosi. Valikoimaa on aivan liian paljon..! 🙈   

Asiasta toiseen: Onko joku tehnyt uudenvuodenlupausta lukemisen suhteen? Että lukisi tänä vuonna enemmän kuin aiemmin..? Sellaista olen itse suunnitellut. Vinkatkaapa jostain kivoista lukuhaasteista, jos sellaisia tiedätte. 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Persikkainen leijonankita 'Twinny Peach'


Pidän leijonankidoista kovasti, niin kuin blogini nimestä voi päätellä. Vuosien varrella olen kokeillut erilaisten leijonankitojen kasvatusta, vaikka taidankin loppujen lopuksi pitää siitä perinteisestä "isoäidin mallista" kaikkein eniten.

Taustalla maariankello. 

Viime keväänä kokeilin 'Twinny Peach' -lajikkeen kasvatusta. Persikkainen väri tuntui kiinnostavalta. Taisi persikka olla silloin jonkinlainen trendivärikin. Tosin en trendien perässä tunnusta juoksevani. Vahinko se oli! =D



Kuvastoissa 'Twinny Peach' vaikutti kovin kauniilta. Vähän liiankin hyvältä ollakseen totta. Ajan saatossa sitä on tullut vähän skeptiseksi. Aina ei kaikki kasvit luonnossa olekaan ihan niin huikeita kuin siemenluettelon sivuilla. Photoshoppausta välillä epäilen. Jos ihmisiä muokataan valokuvissa todellisuutta paremman näköisiksi, niin miksei sitten muka kasveja.

Mikä ihanuus! 

Tämänvuotiset leijonankidat onnistuivat paremmin kuin uskalsin toivoa. Se oli mukavaa,
sillä edellisenä vuonna leijonankitojen kasvatus menikin vähän mönkään.

Twinny Peach -lajikkeen kukinta alkoi kesäkuun lopulla. Ensin kukat olivat vähän oranssiin taittuvia sävyltään, persikkaista väriä alkoi tulla niihin vanhemmiten.

Leijonankidat jaksoivat kukoistaa etupihan kukkapenkissä, jossa mikään muu ei oikein kukoistanutkaan. Maaperästä taisi olla puhti pois. Ensi keväänä täytyy muistaa lannoittaa kunnolla. Yhdellä tuttavallani oli tänä vuonna aivan mahtavat kesäkukkaistutukset. Hän kertoi hoitaneensa lannoituksen kananlannalla. Siihen taidan minäkin ensi vuonna turvautua. Vanha hyvä konsti on parempi kuin pussillinen uusia.


Liian harvoin näkee leijonankitoja ihmisten pihamailla. Mistähän se johtuu. Yksivuotisten kasvatusta pidetään kenties paljon työläämpänä kuin mitä se todellisuudessa onkaan.

Vaikka vielä ei tunnu pätkääkään siltä, niin varmaa on, että jälleen ensi keväänä valon lisääntyessä sormeni alkavat syyhytä kylvöhommiin. Helmikuun alussa, viimeistään.



Leijonankidoissa on se mukava puoli, että ne uusivat kukintaansa pitkin kesää, kunhan muistaa leikata kuihtuneet kukkavarret ajoissa pois. Kukinta voi hyvällä tuurilla kestää oikein pitkään,
sillä leijonankita kestää jopa pikkupakkasta. Suosittelen!  


perjantai 18. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Rikkaruohoelämää-blogin Between nakkasi minua Kuusi kuvaa kesästä -haasteella. 

Haaste on Mökkipuutarhassa-blogin Pirjon aikanaan aloittama perinne. Selailin kuvia viime kesältä ja summamutikassa valitsin nämä kuvat:


Kun toukokuun lopulla siirtyi raja-aidastamme pari metriä sivummalle, kohtasi mahtavan voikukkapellon. Sinällään ihan kaunis näky, mutta ei se sitten ihme oo, jos sitä voikukkaa tuppaa eksymään myös aidan toiselle puolelle... 


Kesäkuussa oli käytävä ihailemassa mahtavia, oranssinpunaisia unikkopalleroita setäni pihamaalla. Hän oli joskus istuttanut niitä "valeeseen" pellonlaidalle, ja kappas, sielläpä unikot tuntuvat viihtyvän vallan mainiosti. Unikot ovat alunperin isoäiditini pihalta. Etsi kuvasta piilolinssilude.


Suomen kesäyöt ovat jotain mahtavaa. Tämä kuva on otettu puolenyön aikaan. 
On se niin nättiä, ettei oikein talvella meinaa enää muistaakaan.


Kesällä saimme huomata, että yhteen linnunpöntöistämme olikin muuttanut, perinteistä poiketen,
vähän odottamattomampia asukkaita, kimalaisia! Eipä siinä mitään. Piti vaan muistaa olla pienen pihakuusen ympärillä sohlaamatta mitään ylimääräisiä. Siippani ehti saada pari pistosta silmäkulmaan, kun leikkasi nurmikkoa. Silloin emme vielä tienneet pöntön todellisista asukeista. 


Perennapenkkini saavat vuosi vuodelta rosoisemman ja villimmän luonteen, toisaalta pidän siitä.
 Ja let's face it: olen aivan liian laiska pitämään yllä mitään muodollisempia ja järjestelmällisempiä kukkapenkkejä. 


Viime kesä oli, pitkästä aikaa, vallan mainio perhoskesä! Uskoni perhoskasvien kasvatukseen palautui kummasti. Pihamme ylivoimaiset ykköskasvit perhoskasveina ovat purppurapunalatva ja dorianvillakko. Jos oikein rehellisiä ollaan, niin en pahemmin piittaa kummankaan ulkonäöstä, mutta perhosten takia ne saavat pihassamme pysyä.

Jaahas. En tiedä missä kaikkialla tämä haaste on jo pyörinyt, mutta laitetaan se eteenpäin
vaikkapa seuraaviin blogeihin: